Vuosikausia häirinnyt traumaattinen muisto voidaan muuttaa ammattilaisen toteuttamalla silmänliiketerapialla vähemmän kuormittavaksi jo muutamalla hoitokerralla. EMDR-silmänliiketerapia on erikoiselta kuulostava menetelmä, joka toimii usein silloinkin, kun muut hoidot eivät ole auttaneet.
Neuronovumilla pääset EMDR-hoitojen kartoituskäynnille ilman jonotusta tai lähetettä, kätevästi Turun keskustassa.
Mikä EMDR on?
EMDR on lyhenne termistä Eye Movement Desensitization and Reprocessing, vapaasti suomennettuna silmänliikkeillä poisherkistäminen ja uudelleen prosessointi.
Menetelmä sai alkunsa 1980-luvun lopulla. Yhdysvaltalaispsykologi huomasi sattumalta mielensä kevenevän, kun hän antoi ajatuksissaan katseensa vaeltaa puolelta toiselle. Tämä alkusysäys johti pitkiin tutkimuksiin, joiden pohjalta vähitellen kehittyi uusi terapiamuoto. EMDR:llä on nykyään laaja kansainvälinen tutkimuspohja ja virallinen asema useiden maiden hoitosuosituksissa.
Mitä EMDR-terapialla voidaan hoitaa?
EMDR-terapialla voidaan hoitaa potilaan psyykkisiä traumoja ja muita emotionaalisesti häiritseviä tai kuormittavia tapahtumia. Menetelmä sopii esimerkiksi PTSD-oireiden ja muiden traumojen, ahdistuksen, paniikkihäiriöiden, pelkojen, fobioiden ja vaikeiden elämänkokemusten käsittelyyn.
Hoidon avulla ne menettävät hälyttävyytensä ja samalla ihmisen suhde kokemaansa muuttuu rakentavammaksi.
Onnistuneiden EMDR-hoitojen jälkeen traumaattinen muisto, tai vaikkapa tulevaisuuden pelko, ei ole enää häiritsevän voimakas osa potilaan ajattelua.

Mitä vastaanotolla tehdään?
EMDR-istunnon osana potilas pitää mielessään tiettyä häiritsevää muistoa tai ajatusta samalla kun hän seuraa silmillään liikkuvaa kohdetta. Se voi olla esimerkiksi terapeutin sormi tai valo.
Jokaisen liikesarjan jälkeen pidetään tauko ja keskustellaan siitä, mitä potilaan mieleen nousi. Tätä toistetaan, kunnes muiston emotionaalinen lataus laimenee ja tilalle voidaan muodostaa rakentavampi näkökulma.

”Hoidossa sammutetaan niin sanottuja traumamuistuttajia. Tavoitteena on se, että potilas voi kohdata muiston tavallisena muistona, joka ei enää aiheuta hälytystilaa.”
– Maippi Huuskonen, psykoterapeutti
Vaikutuksia voidaan usein havaita jo ensimmäisellä istunnolla, mutta hoitoprosessi on kuitenkin aina monivaiheinen ja potilaskohtainen. Siksi sen toteuttaa aina asianmukaisesti koulutettu terapeutti. (Lue menetelmästä tarkemmin Käypä hoito -suosituksista ↗).
Kokemuksia Neuronovumin vastaanotolta
Neuronovumin psykoterapeutti Maippi Huuskonen käyttää silmänliiketerapiaa potilastyössään päivittäin. Hänen vastaanotollaan potilaat ovat saaneet konkreettisia tuloksia:
Paniikkikohtaukset:
EMDR:n avulla oireet ovat vähentyneet ja lopulta loppuneet kokonaan.
Traumaperäinen ahdistus:
Traumamuistot ovat muuttuneet etäisemmiksi ja uusien säätelykeinojen avulla on selvitty aiemmin vaikeilta tuntuneista tilanteista.
Pelot, univaikeudet ja jännittyneisyys:
Kehon ja mielen hälytystila on rauhoittunut. Terapian myötä on muodostunut realistisempi kuva omista haasteista ja itsevarmuus on kohentunut.
”Muiston ympärille on tullut seinä, jossa on pieni aukko, josta muistoa voi tarkastella halutessaan.”
Potilaan kuvaus EMDR-hoidon tuloksista. Julkaistu potilaan luvalla.
”Sain jo yhdestä hoitokäynnistä merkittävää apua toistuviin ja vaikeisiin paniikkikohtauksiini. Elämääni vuosia vaikuttanut vaiva ei enää ole osa jokapäiväistä arkeani. Suosittelen Maippia lämpimästi!”
Potilaan kuvaus EMDR-hoidon tuloksista. Julkaistu potilaan luvalla.
Mitä hoito ei ole
Vaikuttavuudestaan huolimatta EMDR ei ole oikopolku tai monimutkaisten ongelmien pikakorjaus. Istunto on hermostollisesti vaativa kokemus, ja sen jälkeen potilas saattaa olla väsynyt useamman päivän ajan.
Menetelmä ei myöskään sovi kaikille. Terapeutin tehtävänä onkin arvioida huolellisesti, onko potilaalla riittävät valmiudet käsitellä vaikeita tunteita turvallisesti ja rakentavasti. EMDR-terapiassa edetään aina asiakkaan ehdoilla ja vaikutuksia tiiviisti seuraten.

Miten se toimii?
EMDR on hyväksytty virallisiin hoitosuosituksiin ja sillä on kiistatonta näyttöä posttraumaattisten oireiden hoidossa. Tiedeyhteisössä keskustelu jatkuu kuitenkin edelleen siitä, mitä silmänliikkeet tarkalleen ottaen aivoissa saavat aikaan. Teorioita on useita, mutta yhtäkään ei ole voitu varmuudella vahvistaa.
Epävarmuus toimintaperiaatteesta ei kuitenkaan kumoa tuloksia. Sama koskee monia muitakin hoitomuotoja ja jopa yleisiä lääkeaineita: niiden vaikutus on selkeä, vaikka täydellinen selitys puuttuu.
EMDR-terapiaa Turussa
Psykoterapeutti Maippi Huuskonen tekee EMDR-hoitoarviointeja ja EMDR-lyhytpsykoterapiajaksoja. Neuronovumin rauhallisissa ja mukavissa tiloissa Turun keskustassa hänen käytössään on nykyaikainen EMDR-välineistö.
Hoitoarviointeihin on varattavissa uusia aikoja elokuusta 2026 alkaen. Et tarvitse lähetettä.

”Terapeuttina olen välittävä, myötätuntoinen ja läsnäoleva. Työotteeni on aktiivinen ja asiakasta arvostava. Minulle on tärkeää, että asiakas kokee vastaanotollani olonsa turvalliseksi ja kohdatuksi.
Olet lämpimästi tervetullut vastaanotolleni.”
